SIVUJEN LUKIJOILLE
Vaik’ ei oo maa omani,
on se silti ikimuistoinen.
(A. A. Ahmátova)
Pietarin esikaupungeista on kirjoitettu kirjallisuusvuoria. Se ei ole ihme: valtavalla
Venäjällä on vaikeata löytää muuta kolkkaa, joka olisi ollut niin
monen meidän myrskyisen historiamme merkittävien ja vähemmän
merkittävien tapahtumien todistajana. Lukuisat opaskirjat, kartastot, albumit sekä
yksittäiset kirjat kertovat meille Tsárskoje Selon, Pietarihovin ja Hatsinan
palatseista ja puutarhoista, Pähkinälinnan, Kaprion linnoituksista sekä
Possatan (Rozhdéstveno) ja Kosteritsan (Gostílitsy) hoveista. Karjalan kannas ei
myöskään jää huomaamatta. Siellä ei ole tsaarin palatseja
eikä puutarhoja, mutta kaikki tuntevat Repinin Penatyn, Leninin heinämajan,
Mannerheim-linjan, Käkisalmen ja Viipurin linnoitukset.
Mutta tähän ovat tietomme, viime aikoihin asti, Karjalan seuduista
pääosin rajoittuneet. Poliittisten tekijöiden seurauksena tämän kauniin
maan dramaattisesta ja monin tavoin traagisesta historiasta on meillä vaiettu. Emme
osanneet mitenkään epäillä, että nykyinen Zelenogorsk
ympäristöineen (Komaróvo, Répino, Ushkóvo ym.) olisi muutakin kuin
paikka, jonne voidaan mennä piknikille, auringonkylpyjä ottamaan ja sieniä
keräilemään. Vasta viime vuosina saimme tietää, että
tällä paikkakunnalla on oma historiansa, joka on sidoksissa - ei vain Pietarin
ja Venäjän - vaan myös meidän pohjoisnaapurimme - Suomen -
historian kanssa.
Muinoin Jumalan unohtama Suomen kylä Terijoki on nykyisin Pietarin huvila-,
kylpylä- ja nukkumalähiö. Mutta näiden vaiheiden välillä on vajaa
seitsemän vuosikymmentä, jonka kuluessa asutus on elänyt kaksi kovin erilaista
kukoistusvaihetta.
V. 1870 - Suomen rautatien rakentaminen. Ensimmäisen kukoistuksen alku.
V. 1870 - 1910-luku - muodikas huvilaseutu. Väkiluku kasvaa
lyhyenä aikana muutamasta kymmenestä muutamaan tuhanteen saakka. Venäläisen
sivistyneistön poliisivalvonnasta vapaa luomiskeidas.
Vv. 1914-1920 - sekasorron aika. Ensimmäisen maailmansodan alku ja
venäläisten huvilakausien loppu. Vallankumous Venäjällä, kansalaissota
Suomessa. Itsenäisyyden saavuttaminen.
1920-luku - v:n 1939 syksy - toinen kukoistus. Terijoki on uudelleen
syntyneen pitäjän hallintokeskus ja »Kannaksen pääkaupunki»,
sen talouden- ja kulttuurielämän keskus.
V:n 1939 syksy - talvisodan alku. Evakuointi. Loppu.
Seitsemän vuosikymmentä - kaksi aikakautta. Kyläseutu ei ollut
virallisesti kaupunki, mutta siellä sykki kuumeisesti lähes pääkaupungin
elämä. Tänä päivinä on vaikeata kuvitella, että
täällä kuten kaupungissa oli omat historiallisperäiset osansa
(Keskikylä - keskus, Käkösenpää - länsiosa,
Ollinpää - itäosa, Koivikko - pohjoisosa) sekä historiaan
perustuvia paikannimiä (»Seppäsen kulma», »Karjalaisen
mäki», »Saharovin mäki» yms); että täällä asui
yli kymmenen kansallisuuden edustajaa, oli neljän tunnustuskunnan temppelit tai
rukoushuoneet.
Tietenkin maailman historian mittakaavassa kaikki tämä voi näyttää
muurahaisen puuhastelulta. Mutta me olemme tavallisia ihmisiä, me emme voi ratkaista
maailman kohtaloita. Meille on rakas rannikkopienkaupunkimme historia. Kansa, joka asui
siellä, osoitti kiintymyksen isänmaahansa, ahkeruuden, yhdistymisen mahtavan
vihollisen edessä: upea esimerkki - sellaista kaikkea puuttuu meiltä
tätä nykyään.
Viimenä vuosina Zelenogorsk on muuttunut vähitellen keskinkertaiseksi
»kaupunkityyppiseksi asutukseksi». Ideologia, rahvaanomainen
tietämättömyys, hutilointi ja pelkkä aikakin tekevät
vääjäämättä tehtävänsä. Kuitenkin menneen
olemuksen piirteitä - ajoittain tuskin havaittavia - ilmaantuu siellä
täällä. Katujen vanha linjaus on säilynyt. Jossakin on pystyssä
vallankumousta edeltäviä huviloita ja suomalaisten rakentamia taloja. Vielä
laskevat rantaan jo nimensä menettäneet purot, joissa aikoinaan suomalaiset
poikanulikat pyytivät käsin lohia. Vielä on kaunis näkymä
Suomenlahdelle, rantahonkineen.
Kaikki täällä sattuneet historialliset tai kultturitapahtumat eivät ole
jättäneet aineellisia jälkiä, eivät edes ruohon peittämiä
sirpaleita. Mutta itse tosiasia, etta kaikki se on tapahtunut täällä, antaa
paikkakunnalle erikoisen »energisyyden». Jossakin olen tavannut aforismin:
»Pietari ei ole kaupunki, vaan olotila». Luulen, että samaa voidaan sanoa
Terijoestakin. Olen yrittänyt täällä kirjoituksella, näkemykseni
mukaan, auttaa lukijaa eläytymään siihen olotilaan. Lukekaa,
katsokaa - kenties näette toisin silmin tämän meidän Pietarin
»kumppanikaupunkimme».
WWW-sivuston historiaosaston johtaja |
|
Vladímir S. Kotliár |
Translated by Alexander K. Molchanov