SIVUJEN LUKIJOILLE

Vaik’ ei oo maa omani,
on se silti ikimuistoinen.
(A. A. Ahmátova)

Pietarin esikaupungeista on kirjoitettu kirjallisuusvuoria. Se ei ole ihme: valtavalla Venäjällä on vaikeata löytää muuta kolkkaa, joka olisi ollut niin monen meidän myrskyisen historiamme merkittävien ja vähemmän merkittävien tapahtumien todistajana. Lukuisat opaskirjat, kartastot, albumit sekä yksittäiset kirjat kertovat meille Tsárskoje Selon, Pietarihovin ja Hatsinan palatseista ja puutarhoista, Pähkinälinnan, Kaprion linnoituksista sekä Possatan (Rozhdéstveno) ja Kosteritsan (Gostílitsy) hoveista. Karjalan kannas ei myöskään jää huomaamatta. Siellä ei ole tsaarin palatseja eikä puutarhoja, mutta kaikki tuntevat Repinin Penatyn, Leninin heinämajan, Mannerheim-linjan, Käkisalmen ja Viipurin linnoitukset.

Mutta tähän ovat tietomme, viime aikoihin asti, Karjalan seuduista pääosin rajoittuneet. Poliittisten tekijöiden seurauksena tämän kauniin maan dramaattisesta ja monin tavoin traagisesta historiasta on meillä vaiettu. Emme osanneet mitenkään epäillä, että nykyinen Zelenogorsk ympäristöineen (Komaróvo, Répino, Ushkóvo ym.) olisi muutakin kuin paikka, jonne voidaan mennä piknikille, auringonkylpyjä ottamaan ja sieniä keräilemään. Vasta viime vuosina saimme tietää, että tällä paikkakunnalla on oma historiansa, joka on sidoksissa - ei vain Pietarin ja Venäjän - vaan myös meidän pohjoisnaapurimme - Suomen - historian kanssa.

Muinoin Jumalan unohtama Suomen kylä Terijoki on nykyisin Pietarin huvila-, kylpylä- ja nukkumalähiö. Mutta näiden vaiheiden välillä on vajaa seitsemän vuosikymmentä, jonka kuluessa asutus on elänyt kaksi kovin erilaista kukoistusvaihetta.

V. 1870 - Suomen rautatien rakentaminen. Ensimmäisen kukoistuksen alku.

V. 1870 - 1910-luku - muodikas huvilaseutu. Väkiluku kasvaa lyhyenä aikana muutamasta kymmenestä muutamaan tuhanteen saakka. Venäläisen sivistyneistön poliisivalvonnasta vapaa luomiskeidas.

Vv. 1914-1920 - sekasorron aika. Ensimmäisen maailmansodan alku ja venäläisten huvilakausien loppu. Vallankumous Venäjällä, kansalaissota Suomessa. Itsenäisyyden saavuttaminen.

1920-luku - v:n 1939 syksy - toinen kukoistus. Terijoki on uudelleen syntyneen pitäjän hallintokeskus ja »Kannaksen pääkaupunki», sen talouden- ja kulttuurielämän keskus.

V:n 1939 syksy - talvisodan alku. Evakuointi. Loppu.

Seitsemän vuosikymmentä - kaksi aikakautta. Kyläseutu ei ollut virallisesti kaupunki, mutta siellä sykki kuumeisesti lähes pääkaupungin elämä. Tänä päivinä on vaikeata kuvitella, että täällä kuten kaupungissa oli omat historiallisperäiset osansa (Keskikylä - keskus, Käkösenpää - länsiosa, Ollinpää - itäosa, Koivikko - pohjoisosa) sekä historiaan perustuvia paikannimiä (»Seppäsen kulma», »Karjalaisen mäki», »Saharovin mäki» yms); että täällä asui yli kymmenen kansallisuuden edustajaa, oli neljän tunnustuskunnan temppelit tai rukoushuoneet.

Tietenkin maailman historian mittakaavassa kaikki tämä voi näyttää muurahaisen puuhastelulta. Mutta me olemme tavallisia ihmisiä, me emme voi ratkaista maailman kohtaloita. Meille on rakas rannikkopienkaupunkimme historia. Kansa, joka asui siellä, osoitti kiintymyksen isänmaahansa, ahkeruuden, yhdistymisen mahtavan vihollisen edessä: upea esimerkki - sellaista kaikkea puuttuu meiltä tätä nykyään.

Viimenä vuosina Zelenogorsk on muuttunut vähitellen keskinkertaiseksi »kaupunkityyppiseksi asutukseksi». Ideologia, rahvaanomainen tietämättömyys, hutilointi ja pelkkä aikakin tekevät vääjäämättä tehtävänsä. Kuitenkin menneen olemuksen piirteitä - ajoittain tuskin havaittavia - ilmaantuu siellä täällä. Katujen vanha linjaus on säilynyt. Jossakin on pystyssä vallankumousta edeltäviä huviloita ja suomalaisten rakentamia taloja. Vielä laskevat rantaan jo nimensä menettäneet purot, joissa aikoinaan suomalaiset poikanulikat pyytivät käsin lohia. Vielä on kaunis näkymä Suomenlahdelle, rantahonkineen.

Kaikki täällä sattuneet historialliset tai kultturitapahtumat eivät ole jättäneet aineellisia jälkiä, eivät edes ruohon peittämiä sirpaleita. Mutta itse tosiasia, etta kaikki se on tapahtunut täällä, antaa paikkakunnalle erikoisen »energisyyden». Jossakin olen tavannut aforismin: »Pietari ei ole kaupunki, vaan olotila». Luulen, että samaa voidaan sanoa Terijoestakin. Olen yrittänyt täällä kirjoituksella, näkemykseni mukaan, auttaa lukijaa eläytymään siihen olotilaan. Lukekaa, katsokaa - kenties näette toisin silmin tämän meidän Pietarin »kumppanikaupunkimme».

WWW-sivuston historiaosaston johtaja

Vladímir S. Kotliár

Translated by Alexander K. Molchanov